Karkkilan Työväen Mieskuoron 80-vuotiskonsertti kajahti Karkkilasalissa
Karkkilan Työväen Mieskuoro juhli 80-vuotista taivaltaan lauantaina juhlakonsertin muodossa. Luvassa oli monipuolinen kattaus musiikkia kuoron historiasta nykypäivään asti.
Suomen satavuotisjuhlavuoden kunniaksi ohjelmassa oli isänmaallisia lauluja, Karkkilan merkkivuoden kunnioittamiseksi paikallisia lauluja ja kuoron omaa juhlavuotta taas juhlistettiin kuoron ohjelmistossa pitkään mukana olleilla lauluilla.
Väliajalla päästiin nauttimaan simasta ja kakusta, jonka lisäksi monet paikalliset yhdistykset ja muut toimijat kävivät muistamassa 80-vuotiasta kuoroa.
Kuoron menneiltä vuosilta oli myös valokuvia esillä kuningatraulan puolella.
Tervehdyssanat lausui kuorossa jo 50 vuoden ajan mukana ollut nykyinen puheenjohtaja Tauno Koivunen.
– Kuoron syntysanat lausuttiin jo vuoden 1936 syksynä niin sanotun Aron talon nurkalla ja vuoden lopulla harjoiteltiinkin muutaman kerran ensimmäisen kuoronjohtajan Harri Lennon johdolla. Perustava kokous pidettiin 7. helmikuuta 1937 Karkkilan työväentalolla.
– Kuoro piti harjoituksia kerran viikossa samaan tapaan kuin nytkin. Myös kuri oli tiukka. Harjoituksista ei saanut olla pois ilman pätevää syytä.
Kuoron ensimmäisenä harjoituspaikkana toimi Karkkilan työväentalo. 1954 harjoituspaikaksi tuli Nyhkälän koulu ja silloin kuoro myös rekisteröitiin itsenäiseksi yhdistykseksi. Nykyisin se harjoittelee Karkkilan yhteiskoulun ruokalassa.
– Kuoro on ollut alusta asti Suomen Työväen Musiikkiliiton jäsen. Karkkilan työväenopiston piiri olemme olleet vuodesta 1965 lähtien.
Moni laulaja ollut pitkään mukana toiminnassa
Kuorolla on historiansa aikana ollut vain neljä johtajaa. Harri Lento vuosina 1936-1954, Auvo Leino vuosina 1954-1975, Heikki Valpola vuosina 1976-2005. Siitä lähtien kuoroa on johtanut Arja Virtanen. Kuoron puheenjohtajina on toiminut vuosien saatossa viisi henkilöä: Artturi Fredriksson, Mauno Veisto, Eino Nikander, Veikko Sjöholm sekä vuodesta 1974 lähtien Tauno Koivunen.
– Kuoron jäsenmäärä on pudonnut alkuaikojen parhaista lukemista yli viidestäkymmenestä laulajasta hiljalleen nykyiseen viiteentoista laulajaan. Ajat ovat muuttuneet ja tällaiseen harrastustoimintaan on vaikea löytää erityisesti nuoria.
Alkuaikoina kuoron toiminnan pitivät vilkkaana Koivusen mukaan julkiset esiintymiset, joita oli runsaasti. Vuodessa oli kymmeniä tilaisuuksia, joissa kuoro oli esiintymässä.
– Nykyisin kuoron esiintymiset jäävät melko pitkälti omien konserttiemme varaan. Nyt eletään kuitenkin tätä päivää ja toimintamme on sovitettava tähän päivään sopivaksi. Pakko on kuitenkin kiittää laulajiamme, joista monet ovat olleet mukana toiminnassa vuosikymmenten ajan. Kiitos myös Arjalle, jota ilman tästäkään konsertista ei olisi tullut mitään. Ja kiitos tietenkin myös yleisölle.