Kuuttila ja Saksala rokanneet yhdessä neljäkymmentä vuotta

Jatsin syvin olemus molemmille edelleen tuntematon. Kuva: Tomi Wahlroos

Luokanopettaja Matti Saksala ja soitonopettaja Erkki ”Heska” Kuuttila ovat rock & rollin lapsia. Kerran tartunnan saaneet miehet rokkaavat tanakasti edelleen. Takana on nyt neljäkymmentä vuotta yhteistä bänditoimintaa.
Musiikki soi vieläkin. Vuosikymmeniä sitten alkaneesta harrastuksesta on kasvanut elämänasenne. Erkille musiikki on myös ammatti.
Parivaljakko on ehtinyt vaikuttaa lukuisissa yhteisissä yhtyeissä. Dorca Devils, Urpo Ämpäri ja Lempeät Snorkkelit ja Piece of Cake ovat olennainen osa paikallista kevyen musiikin historiaa.
Kaikki alkoi vuonna -75, kun Erkki sai ensimmäisen sähkökitaransa. Se oli Soitin Huttuselta Helsingistä hankittu nimetön laite. Matti oli soitellut jo pianoa ohjatuilla tunneilla. Veri veti silti rokin pariin.
Hurriganes oli nähty Liimamäessa keväällä. Paikallisista soittajista löytyi myös esikuvia. – Olli Collin, tuo takametsien Johnny Winter, oli kova vaikuttaja, miehet muistelevat. – Timo Metsola oli yksi, jota katsottiin ylöspäin. Samoin Juuso Halttunen, eli Karkkilan Jack Bruce.
Kalustoa ei ollut, mutta apu löytyi koulusta. Pojat saivat oman avaimen musiikkiluokkaan. Sieltä löytyi Framuksen sähkökitara, Fenderin Bantam Bass -vahvistin ja rummut.
– Tarina kertoo, että rummut kuuluivat matematiikan opettaja Aarno Ruthille, Kuuttila muistelee. Hienot puiset Ludwigit, joista joku Sami Kuoppamäki maksaisi nykyään omaisuuden, miehet nauravat.
Miehet muistelevat lämmöllä luottamusta, jonka saivat aikoinaan osakseen. – Vaikea kuvitella, että nykypäivänä joku antaisi nuorille jannuille omat avaimet kouluun.
Koululla soittelevat kokoonpanot vaihtelivat. Kaikki instrumentit kytkettiin siihen yhteen ja ainoaan vahvistimeen.-Tekniikka oli siis huipussaan, Saksala naureskelee.
Pian yhtye keksi itselleen nimen. Dorca Devils löytyi Viikkosanomien tietovisan vastausvaihtoehdosta. Siinä arvuuteltiin kuvassa olleen Rolling Stonesin nimeä.
Kolmanneksi soittajaksi vakiintui Vesa Walldén. Ensimmäinen bändi oli valmis.

Keikkoja aluksi koulussa

Kotimaisia innoittajia oli nähty Liimamäessä. Hurriganes kolahti, samoin Dave Lindholmin bändit. Myös legendaarinen Danny-Show jäi mieleen. – Danny oli silloin jo naurettava, miehet hekottelevat.
Ulkomaisista Rolling Stones on ollut esikuva alusta lähtien. – Myös Chuck Berry, tietysti. Pubrock ja Dr. Feelgood, parivaljakko luettelee.
Punk tuli kuvioihin melko pian. – Kakkoskeikalla soitettiin jo Sex Pistolsin biisi. Uimaräpylät jalassa. Aina piti pukeutua, se oli tärkeä osa showta, miehet tähdentävät.
Keikkoja heitettiin aluksi lähinnä koulun bileissä. Kokoonpanot saattoivat elää.
– Eräällä keikalla oli mukana ainakin Kössi ja Mella, Kuuttila muistelee. – Ne olivat vähän meitä katu-uskottavampia jätkiä. Kössi ”soitti” leikisti kitaraa, piuha meni suoraan takataskuun.
Meininki oli miesten kertoman mukaan rajua. – Yhden biisin aikana lensi kuusi ruuvia pleksisuojuksesta. Mimmit tykkäsivät, Kuuttila myhäilee.
Kalustoa hankittiin alkuaikoina sieltä mistä saatiin. – Yksi vahvari ostettiin torilla ilta-aikaan kolmella sadalla markalla nimettömältä mieheltä, miehet paljastavat.
Meno oli muutenkin nykypäivään verrattuna askeettista. Kamoja saatettiin roudata esim. Tallamäen leipomon kolmipyöräisellä jakelufillarilla, kun muutakaan vaihtoehtoa ei ollut.

Popjamit

Koulukeikkojen lisäksi tärkeitä tapahtumia olivat lähialueiden bändejä järjestykseen rankanneet kilpailut eli Pop-jamit. Niihin osallistuttiin innokkaasti ja yleisöä riitti. Arvovaltainen raati arvosteli ja antoi palautetta. Se koettiin tärkeäksi.
Poikien bändi voitti jamit muutamaan kertaan. Saksala ja Kuuttila esittelevät innostuneena vuoden ´82 Pop-jamien kunniakirjaa. Siinä Snorkkeleita luonnehditaan ytimekkäästi ”levytysvalmiiksi bändiksi.”
Levytykset jäivät lopulta kuitenkin haaveeksi. Studiodemon bändi kävi kuitenkin tekemässä vuonna 1981 Vantaalla. Se soi aikanaan Rockradion demobändejä esittelevässä ohjelmassa.
– Pientä kiinnostustakin jostain suunnasta musiikkiimme oli. Upi Sorvalin kanssa oli jotain viritystä, miehet muistelevat. – Se kuitenkin raukesi. Ei me osattu markkinoida itseämme.
Musiikin tekeminen oli muutenkin erilaista kuin nykyisin. – Biisejä opeteltiin alkuaikoina korvakuulolta itse. Siskon kelamankalla pyöriteltiin niitä edestakaisin, Erkki selventää.
Nykyään tilanne on nuorille soittajille toinen. Netistä löytyy tabulatuureja ja soiton opetusta helposti. Miesten mukaan se ei aina tee hommasta parempaa. – Rock on vähän kuin kansanrunous. Se menee suusta suuhun, jokainen tekee omanlaisensa version. Nykysysteemi ei tue tätä, koska jutut opetellaan nyt eri tavalla.
-Oma tulokulma on rokissa tärkeää. Se, ettei asioita vain kloonata, miehet painottavat.
Alkuaikojen jälkeen molempien miesten tie vie myös Oulunkylän Pop-Jazz -opistoon.
– Jatsin syvin olemus on meille molemmille edelleen silti tuntematon, Saksala linjaa.

Suhtautuminen rokkiin muuttunut

Saksalan ja Kuuttilan nuoruudessa rokki edusti vielä sel­keästi kapinaa ja marginaalisuutta vanhemman väestönosan silmissä. – Rock oli reunailmiö, kauheeta ryskytystä ja rytinää, miehet nauravat. – Suhtautuminen oli toista kuin nykyään. Ei sitä pidetty joissain piireissä musiikkina ollenkaan.
Esimerkkinä nuivasta suhtautumisesta miehet kertovat musiikinopettajan reaktion luokan yhdessä hankkimaan Deep Purplen levyyn.
– Musaope istui pianon koskettimille ja kommentoi Purplen musan kuulostavan samalta kuin jos hän soittaisi pianoa takapuolellaan. – Kyllä rokki oli usen rankattu ihan alimpaan kastiin.
Yllättävää suhtautumista saattoi sattua myös keikoilla. Vastaanotto ei ollut aina vilpittömän innokasta. – Kerran lämmittelimme Klaukkalassa itseämme ennen varsinaista keikkaa nimellä Dorsan Dorsan, miehet muistelevat. – Futurock oli silloin juuri tullut.
Miesten kekseliäs naamioituminen ei mennyt läpi. Jossain vaiheessa jengi tajusi, että illan yhtye ja lämmittelybändi olivat sama asia. – Nehän meinas hakata meidät. Jouduttiin lähtemään karkuun, miehet muistelevat nyt jo tapahtumalle naureskellen.
Kaikkien mielestä ei siis ollut hauskaa lämpätä itseään salanimellä. Parempiakin kokemuksia on onneksi ollut.
– Ämyfestarit oli kova juttu. Se oli eka isompi keikka Karkkilan ulkopuolella. Mentiin Kari Peitsamon jälkeen lavalle ja jengi diggasi!
Erkki Kuuttilan virtuoosimainen kitaransoitto ja vauhdikas lavaolemus on nykyään jo käsite paikallisissa musiikkipiireissä. Koulun kevätjuhlassa yli kolmekymmentä vuotta sitten vedetty reipashenkinen soolo puhujapöntöstä käsin jätti lähtemättömät muistijäljet tämän jutun kirjoittajaan.
Siinä oli yhteiskunnallisen kyseenalaistamisen tuntua ja suoranaisen rienaamisen suloinen sivumaku. Aikana, jolloin puhujapönttöön ei ollut asiaa kuin korkeintaan koulun rehtorilla. Hetken tuntui, että paikallinenkin rokki voi olla vaarallista.
– Soittaessaan muuten niin normaalin oloinen Erkki muuttuu. Kuin Jekyll ja Hyde, Saksala kommentoi partneriaan.
– Rokin olemukseen kuuluu se, ettei kuvia kumarrella. Joku särmä pitää olla, muuten se ei ole rokkia.
Vakiintuneen kutsumanimensä ”Heskan” Erkki Kuuttila sai erikoisella tavalla.
– Tehtiin nuorina pientä jäynää. Heiteltiin autoja lumipalloilla ja sellasta. Sovittiin, että jos jäädään kiinni, kaikilla on taiteilijanimi. Mun oli Heska Pavonen. Jäätiin kerran kiinni. Nimi jäi sanomatta. Ei oltu kovin vakuuttavia pahantekijöitä, Kuuttila hörähtää.
Kuuttilan ja Saksalan musiikillinen yhteistyö on yhtä vanha kuin Pikku Kakkonen. Tasavuosia ei silti juhlita. -Me ajateltiin enemmänkin 42-vuotisjuhlia. 42 on vastaus kaikkeen. Sen jälkeen herää kysymys, mikä olikaan kysymys?
Vauhdikkaasta juttutuokiosta päätellen rokki elää ja voi hyvin edelleenkin. Huhut sen kuolemasta ovat liiioiteltuja. Nämä kaksi jannua soittavat rokkia yhdessä varmasti vielä pitkään.
– Chuck Berryltä tulee uusi levy ulos 90-vuotiaana. Eihän meillä ole mitään hätää vielä!