Ennakkoäänestys nyt aktiivisempaa kuin edellisissä kunnallisvaaleissa

Ennakkoäänestys käynnistyi viime keskiviikkona jälleen Karkkilan kaupungintalon aulassa.
Kuntavaalien ennakkoäänestys suoritettiin 29.3.-4.4. välisenä aikana. Karkkilassa ennakkoon äänensä antoi kaikkiaan 24,3 prosenttia äänioikeutetuista. Lukumääräisesti heitä oli 1731. Äänestys oli nyt aktiivisempaa kuin edellisissä kunnallisvaaleissa vuonna 2012, jolloin ennakkoäänestysprosentti oli 22,2. Tuolloin suurempi osa äänestäjistä, 33,9 prosenttia, äänesti vaalipäivänä. Lopullinen äänestysprosentti nousi silloin lukemiin 56,1. Lukumääräisesti äänestäjiä oli vuonna 2012 kaikkiaan 4047 ja heistä ennakkoon äänesti 1612 henkeä.
– Olen ollut vaalitoimitsijana vaaleissa aikaisemminkin ja ensimmäinen ennakkoäänestyspäivä on aina vilkas ja tänäänkin väkeä on käynyt tasaiseen tahtiin koko ajan. Myös perjantai on usein vilkas äänestyspäivä, kertoo Päivi Lipastin kanssa vaalitoimitsijana ensimmäisenä äänestyspäivänä toiminut Paula Saarni.
– Nyt päivällä on käynyt enemmän iäkkäitä äänestäjiä, mutta kyllä mukana on ollut jonkin verran nuoriakin. Heistä suurin osa tulee varmasti myöhemmin iltapäivällä tai illalla, sillä moni heistä on päivällä töissä.
Ennakkoäänestyspaikalla oli jälleen myös Pieni ele -vaalikeräys, jolla kerättiin rahaa paikalliseen vammais- ja mielenterveystyöhön.
– Keräys on järjestetty vaaleissa monta kertaa aikaisemminkin ja mukana järjestämässä ovat erilaisten vammais- ja mielenterveysyhdistysten paikallisosastot, kertoo keräyspisteellä tiistaina iltapäivällä ollut Elna Skogberg Karkkilan Reumayhdistyksestä.

Ennakkoäänestyspaikalla oli jälleen myös Pieni ele -vaalikeräys, jolla kerättiin rahaa paikalliseen vammais- ja mielenterveystyöhön.