Karkkilassa alkaa kulkea kaupunkijuna

Moni Karkkilassa liikkuva hieraisi vapunaattona silmiään: kaupungin kaduilla ja teillä liikkui outo punainen kulkuneuvo. Lauantaina se pysähtyi Pub Pikkupässin eteen ja ajopelin ohjaamosta hyppäsi, kukapa muukaan kuin monitoimimies Pertti Toikka. Toikan luokse asteli – eikä tämäkään yllätä ketään – ravintoloitsija Tomi Toivonen. Miehet avasivat yhdessä punaisen kulkupelin mysteeriä.
– Silmiini osui myynti-ilmoitus Vuokatilla matkailijoita palvelleesta kaupunkijunasta, ja siitä syntyi ajatus elävöittää Karkkilan kaupunkikuvaa vähän uudenlaisella tavalla, Toikka kertoi.
Hän otti yhteyttä Tomi Toivoseen, joka piti ideaa ostaa kulkupeli Karkkilaan hyvänä. Ei muuta kuin rahat tiskiin ja juna Karkkilaan. Kumipyörillä kulkeva juna maalattiin ja huollettiin talven aikana Konepajahallissa, jossa sillä on tallipaikka. Kaupunkijunan uuden upeaan ilmeen loi Jaska Velin.
Junan toimintaan odotetaan vahvempaa panosta kaupungilta
Kaupunkijunalle on kaavailtu kulkureittejä ja jonkinlaista aikatauluakin. Säännöllinen liikennöinti on suunniteltu aloitettavan kesäkuussa ja juna kuljettaisi matkustajia niin pitkälle syksyyn kuin ilmat sallivat. Se, kuinka juna kulkee, riippuu siitä miten rahoitus saadaan järjestymään.
Ketkä junaa käyttävät?
– Meillä oli Pepen kanssa idea tarjota kaupungille helpompaa vaihtoehtoa ihmisten liikkumiseen, joka on samalla myös hauska sekä palvelee kuntalaisia ja turisteja, joita kaupunki odottaa tänä kesänä Karkkilassa olevan paljon. Juna hankittiin ja kunnostettiin ja saatiin parkkiin, mutta liikkuminen vaatii kustannuksia. Kaikkien toivehan on, että juna kulkee suurimpien asuinalueiden ja keskustan palveluiden sekä tietysti museoiden ja nähtävyyksien välillä. Luovuttaisimme junan kaupungin käyttöön reitille, mikäli kaupungilta näin toivotaan. Joka tapauksessa voimme luvata, että juna näkyy katukuvassa. Missä mittakaavassa juna liikkuu, riippuu kaupungin intresseistä, me järjestämme yksityistilaisuus- sekä tapahtuma-ajoja, muuten toivotaan kaupungin ottavan reitti hoitoonsa, Toivonen pohti.
Junan kylkiin myydään mainostilaa ja mainosten hinta määräytyy sijainnin ja koon mukaan.
Kuinka paljon itse matka sitten maksaa?
– Jos saisimme riittävästi tukea kaupungilta ja mainostajilta, matkat voisivat olla asiakkaille jopa ilmaisia, Toikka täräytti ja korosti, että juna on voittoa tavoittelematon palvelu kaupunkilaisille ja matkailijoille.
Yrittäjät Toikka ja Toivonen sijoittivat oman panoksensa maksamalla junan ja sen korjauksen., mutta varat kuljettajan palkkaamiseen ja polttoaineisiin pitäisi saada muualta.
Jos niin ei käy, matkustajille on suunniteltu vapaaehtoista kolehtiluonteista taksaa.
Mikä nimeksi junalle?
Karkkilan uusi kaupunkijuna on vielä ilman nimeä. Pertti Toikka ja Tomi Toivonen suuntaavat katseensa tässä asiassa kaupunkilaisten suuntaan. He julistavat nimikilpailun, jossa toivotaan junalle löytyvän sitä kuvaava positiivinen nimi. Ehdotuksen voi lähettää netissä osoitteeseen karkkilanjuna@gmail.com keskiviikkoon 15.5. mennessä. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan palkinto.