Karkki-Rasti – yli 30 vuotta luonnossa liikkumista
Keijo Rantala
Reilut 30 vuotta sitten Karkkilan Poikien ja Karkkilan Urheilijoiden suunnistajat päättivät virallistaa löyhän suhteensa ja perustaa suunnistuksen erikoisseuran, Karkki-Rastin. Vuosien varrella toiminnan painopiste on vaihdellut lasten ja nuorten suunnistuskoulutuksesta ja -valmennuksesta aikuisten kuntorastitoimintaan.
Lasten ja nuorten harrastukset ja mielenkiinnon kohteet ovat muuttuneet ja lisääntyneet ja heitä hakeutuu yhä vähemmän suunnistuksen pariin. Kuntorastiharrastus on kuitenkin pysynyt alueellamme melko tasaisena. Parhaimmillaan on kesän aikana kuntorastisuorituksia noin 1400, viime kesänä jäätiin tosin noin 1100 suorituskertaan. Kannustuksena todettakoon, että pääkaupunkiseudulla harrastajamäärä on viime vuosina noussut reipasta tahtia.
Karkki-Rastissa on pari–kolmenkymmentä aktiivista kilpasuunnistajaa, jotka kiertävät kisoissa ja rastiviikoilla eri puolilla Suomea ja jotkut suuntaavat kisamatkansa myös ulkomaille. Muutama Karkki-Rastin kasvatti on näkynyt suunnistuksen huipputasolla. Menestynein heistä on Jarkko Huovila, joka on saavuttanut MM-viestikultaa, lukuisia arvokisamitaleja sekä juossut kolme kertaa Jukolan viestin voittajajoukkueessa. Tällä hetkellä Karkki-Rastin menestyvimmät suunnistajat löytyvät vanhemmista kilpasarjoista.
Tärkeä ja jatkuva toiminta-alue Karkki-Rastilla on suunnistuskarttojen teko ja ajan tasalla pitäminen. Lähes joka vuosi tehdään uusi suunnistuskartta, yleensä ostamalla palvelu ammattilaiselta. Lisäksi ajantasaistetaan seuran omin voimin vanhoja karttoja, koska maisema muuttuu metsänhoidollisista syistä nopeaan tahtiin.
Karkki-Rasti ylläpitää kiintorastiverkostoja Haukkamäen ja Toivikkeen alueella. Karttoja saa veloituksetta kaupungintalon Serveristä ja Käsityökahvilasta. Lisäksi Haukkamäen karttoja löytyy Ruuhilammen kuntorastilaatikossa. Toivikkeen alueella on myös ns. moborastiverkosto. Kartan voi ladata kännykän sovelluksesta “mobo”. Ohjeet löytyvät sivulta https://mobo.suunnistus.fi.
Kilpailuja ja kuntorasteja
Joka kevät järjestetään kansalliset suunnistuskilpailut yleensä uunituoreella kartalla. Osallistujia on ollut parhaimmillaan 600–700, mutta suurten ikäluokkien ikääntyminen ja lasten suunnistusharrastuksen väheneminen näkyy tässäkin. Viime vuosina kilpailijoiden määrä on ollut noin 400 henkeä. Nykyään kisojen yhteydessä on kilpasarjojen lisäksi myös kuntosuunnistus, joka sekin osaltaan verottaa kilpasarjoihin osallistuvien määrää.
Seura järjestää keväisin valmennusleirin lähinnä silmällä pitäen Jukolan viestiä. Pari kertaa vuodessa tehdään kisamatkaleiri, keväällä vähälumiselle Lounais-Suomen rannikkoalueelle ja syksyllä Ruotsiin tai Viroon. Lisäksi järjestetään seuran kisajoukkueille vuosittain Jukola-matka bussikuljetuksena. Kyytiin ovat päässeet myös kaikki asiasta kiinnostuneet seuraan kuuluvat turistit. Kevyempään yhdessäoloon pidetään jäsenistölle vuosittain saunailta ja teatterimatka.
Tiedotustoimintaa varten on seuralla kotisivut osoitteessa www.karkki-rasti.fi sekä Facebook-ryhmät nimillä Karkki-Rasti ja Karkkilan kuntorastit. Lisäksi keväisin ilmestyy seuran jäsenille jaettava tiedotuslehtinen, Karkki-Paperi ja joka talouteen Karkkilan alueella jaettava kuntorastiesite. Tärkeimmät tapahtumat ja uutiset pyritään julkistamaan myös paikallislehdissä.
Tänäkin vuonna Karkki-Rasti näkyy paitsi lukuisissa kotimaan kisoissa, myös kansainvälisissä kilpailuissa eri puolilla maailmaa. Tammikuussa oltiin jo Etelä-Afrikassa ja porukkaa on menossa Viron ja Ruotsin lisäksi ainakin Portugaliin, Albaniaan ja Slovakiaan useampipäiväisiin kisoihin. Seura on runsaslukuisesti mukana myös kesä-heinäkuun vaihteessa Kainuun Rastiviikolla Suomussalmella ja heti perään heinäkuussa FIN5-rastiviikolla Kuusamon-Posion alueella.
Toimintaa talvellakin
Talven aikana on viikoittain saliharjoituksia, sählyä ja yhteislenkkejä sekä mahdollisesti myös kuntorasteja korttelirastien muodossa. Näistä kaikista löytyy lisätietoa seuran nettipalstoilta.
Kevään ja kesän ohjelmassa on jälleen Hippo-koulu ja kuntorastit, joista tulee lisäinfoa paikallislehdissä ja huhtikuussa jaettavassa kuntorastiesitteessä. Karkki-Rasti järjestää ensimmäisten kuntorastien yhteydessä huhtikuussa kaksi kertaa kaikille suunnistuksesta kiinnostuneille tarkoitetun opastetun maksuttoman karttakävelyn.
Kevään kisat, Karkki-Rastit 2020, järjestetään 16.5. Ikkalan kupeessa Rausjärven- Sammoon välisessä maastossa, josta on tehty uusi kartta. Kisa on avoin keskimatkan aluemestaruuskilpailu ja siihen odotetaan noin 500 kilpailijaa.
Jukolan viesti juostaan 13.–14.6. Rovaniemellä. Sinne Karkki-Rasti lähtee bussilla 1–2 mies- ja 3–4 naisjoukkueen voimin. Mukaan lähtee toivottavasti myös iso joukko kannattajia, jotka saavat kokea Lapin valoisan Jukolan taikayön.
Karkki-Rastilla on osasto 15.2. Karkkipäivillä Konepajahallissa. Siellä voi tutustua seuran karttoihin, asusteisiin ja muuhun rekvisiittaan sekä kysellä seuran toimintaan liittyviä asioita. Seuralta on myös mahdollista ostaa karttatulosteita ja vuokrata tapahtumatelttoja. Osastolta löytyy perinteinen lasirasti, jonka karkkimäärää voi arvailla.
Seuran jäseneksi voi liittyä lähettämällä yhteystiedot ja syntymäajan osoitteeseen keijo.rantala@gmail.com. Karkki-Rasti toivottaa tervetulleeksi lapset Hippo-kouluun, nuoret ja aikuiset kuntorasteille ja kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet seuran jäseniksi.