Tagged: Mika Tallgren

Tangoiltamat kuumissa tunnelmissa

Karkkilan Työväen Näyttämö avasi Karkkilan kuuman tangokesän perjantaina suorastaan hikisissä tunnelmissa. Työväentalon salissa saatiin nimittäin tanssia Anna Tallgrenin orkesterin ja vaihtuvien solistien tahdissa yli kolmen tunnin ajan.Perinteiset iltamat sisältävät tanssin lisäksi jonkinlaista ohjelmaa. Niin...

Maailmanmestari vaihtui ja pysyi samana – Valurautapaistinpannutenniksen maailmanmestaruuskisoissa pienoinen yllätys.

Lähtökohdat valurautapaistinpannutenniksen yhdeksänsille MM-kisoille olivat selkeät. Naisten sarjaan osallistui vain kolme kilpailijaa, ja moninkertaista mestaria Suvi Dunderia pidettiin selkeänä ennakkosuosikkina. Hän voittikin loppuottelussa Anna Tallgrenin ja lunasti viidennen maailmamestaruutensa, joka oli kolmas peräkkäinen. Suvi...

Onnen maa on kesän kulttuurihelmi

Ohjaaja Heikki Kujanpää tekee teatteridebyytin kotikaupungissaan. Toukokuun alkupuolella parisen kymmentä karkkilalaiselle teatteriyleisölle tuttua ja vähän tuntematontakin henkilöä on kokoontunut vielä uudenkarhean Tehdasnäyttämön katsomoon. He valmistautuvat Karkkilan Työväen Näyttämön kesänäytelmän, tangomusikaali Onnen maan ensimmäisiin lukuharjoituksiin....

Sotainvalidien viimeinen kokoontuminen

Karkkilan seudun sotainvalidijärjestön 75-vuotinen taival on päättynyt. Osaston viimeistä kokousta vietettiin haikean iloisissa tunnelmissa. Toisen maailmansodan rintamalla kokeneiden ja siellä haavoittuneiden joukot alkavat olla vähissä. Elossa olevien ikä on jo yli 90 vuotta, ja...

Hankintatukku osti Fazerin kiinteistöt Yrittäjäntiellä
Yrityksen toiminta tehostuu merkittävästi

Lehtolankadulla Karkkilassa toimiva Hankintatukku teki maanantaina merkittävän kiinteistökaupan. Yritys osti Fazerilta sen kolme tehdaskiinteistöä Yrittäjäntien varrelta. Hankintatukku aikoo laajentaa niihin toimintaansa, mutta työt jatkuvat keskustassa Lehtolankadulla edelleen. Sielläkin yhtiö suunnittelee lisäsiiven rakentamista.Kiinteistökaupasta kertoivat Karkkilan...

Harjun urheilukentällä vietettiin virallisia avajaisia – Kenttä ollut jo aktiivisessa käytössä

Uusi urheilukenttä valmistui Nyhkälän harjulle jo jonkin aikaa sitten, mutta avajaisia vietettiin vasta viime sunnuntaina. Kentän avajaiset keräsi paikalle urheiluseurojen väkeä ja muita kiinnostuneita. Juonnosta vastasi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mika Tallgren ja avajaispuheen piti kaupunkikehitysjohtaja...

Monen roolin Tallgren

Parimetrinen hoikanjäntevä hujoppi harppoo Harjun tekonurmikenttää ja pysähtyy keskiympyrään. Selän takana seisoo miehen taannoinen peruskoulu. – Saatiinhan tämä aikaan, vaikka kyllä siitä tapeltiinkin, varmaan yli viisi vuotta, mies huokaa ja katselee kentän toisessa päässä...

Karkkilalaisille ehdokkaille niukka äänisaalis

  Eduskuntavaalien äänestysprosentti nousi hieman korkeammaksi kuin edellisissä, vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Tuolloin Karkkilan äänestysprosentti oli 68,2, nyt 68,8. Ennakkoäänestyksen suosio kasvoi 29,1 prosentista 34,7:ään. Vaikka Karkkilan äänestysprosentti edellisistä vaaleista paranikin, se jäi naapureidensa taakse....