Tagged: Tuula Gröhn

”I love Karkkila!”

Angela Nicoletti käytti pitkään taiteilijanimeä Angela McCoy. Nimi vaihtui samalla kun hän viime vuonna erosi Andy McCoysta. Pari asui jonkin aikaa Karkkilassa, mutta eron myötä värikäs rokkikukko muutti jonnekin Eiran suuntaan, kuten Angela arvelee.–...

Valitse Vuoden karkkilalainen 2020!

Kaupunkilehti Karkkilalaisen ja Karkkilan kaupungin aloittama perinne jatkuu: on taas aika valita Vuoden karkkilalainen. Vuoden karkkilalaiseksi on valittu 14 kertaa ansioitunut, menestyksellinen ja muutoin asukkailta kunnioitusta ja huomiota saanut henkilö. Valittu ei ole välttämättä...

Tuula Gröhnistä Vuoden positiivisin karkkilalainen – Korona heittää synkkiä pilviä kahvilan ylle

Vihdin Nuorkauppakamari valitsee vuosittain alueensa positiivisimpia henkilöitä. Se järjesti kesän aikana Vihdissä ja Karkkilassa yleisöäänestyksen, jossa kyseiset henkilöt valittiin. Karkkilassa äänestys pidettiin nyt ensimmäistä kertaa. Selkeästi eniten ääniä Karkkilasta sai yrittäjä ja Karkkilan Käsityökahvilan...

Käsityökahvilassa maisteltiin lähipanimon oluita

Pekka Montin nostaa laukustaan olutpulloja ja asettaa ne Käsityökahvilan pöydälle. Kahdeksan silmäparia seuraa tapahtumaa tarkasti. Kaksi uteliainta kättä tarttuu pian pulloihin ja silmät tavaavat etiketeistä sanat Ratto Golden Ale ja Hämy Mikko Pale Ale....

Koti kuin omistajansa – iloinen ja värikäs

Kun astuu Tuula Gröhnin kerrostalokotiin, tulee déjà-vu-tunne, tämän on kokenut jossakin ennenkin! Eteisen keltapohjaisissa tapeteissa seurustelevat värikkäät pikkulinnut, olohuoneen seinillä tervehtivät iloisenväriset itse tehdyt taulut, lautaset ja valokuvat, ja kukkalaudan orkideat ovat täydessä kukassa....